Onko kehityskeskustelu alaisten oikeus, esimiehen velvollisuus vai yhteinen mahdollisuus?

Kehityskeskustelut on viime vuosina otettu yhä useammissa organisaatioissa yleiseksi ja yhtäläiseksi käytännöksi niin, että kaikki esimiehet käyvät kehityskeskustelun kaikkien alaistensa kanssa vähintään kerran vuodessa – ainakin periaatteessa. Monissa näin toimivissa organisaatioissa olen kuullut todettavan, että kehityskeskustelu on alaisten oikeus ja esimiehen velvollisuus.

Kehityskeskustelun onnistumisen kanalta on ratkaisevaa, että niin esimies kuin alainenkin haluavat käydä kehityskeskustelun ja tekevät parhaansa sen onnistumisen eteen.

Halussa käydä kehityskeskustelu on kuitenkin samankin organisaation sisällä yleensä erittäin suuria eroja. Suhtautuminen kehityskeskusteluihin vaihtelee erittäin myönteisestä jopa aktiivisen vastustamiseen saakka. Syitä kielteisiin asenteisiin on niin sysissä kuin sepissäkin. Esimerkiksi esimiehen ja alaisen keskinäinen arvostus, luottamus ja välittäminen ovat heikossa kunnossa tai kokemukset aikaisemmista kehityskeskusteluista ovat huonoja. Tällaisessa tilanteessa kehityskeskustelujen saaminen organisaatiossa yleisesti, kaikkien esimiesten ja alaisten osalta hyvin toimivaksi käytännöksi, on todella haasteellinen ja ehkä jopa mahdoton tehtävä.

Peter Senge esitti eräällä luennollaan kysymyksen, mitä tapahtuu, kun hän työntää kädellään luentosalin seinää yhä voimakkaammin ja voimakkaammin. Osanottajien vastaukset vaihtelivat käden väsymisestä luun murtumiin. Oikea vastaus oli kuitenkin, että seinä työntää yhtä voimakkaasti takaisin. Tällä analogialla hän halusi havainnollistaa muutosten ja uudistusten läpiviemisen problematiikkaa. Asian ajaminen, painostaminen ja pakko saavat aina aikaan vastavoimia.

Miten tätä ymmärrystä voisi soveltaa kehityskeskusteluihin? Kannattaisiko pakon, oikeuden ja velvollisuuden sijasta kehityskeskusteluista tehdä mahdollisuuksia, joita pääsee käymään vain, jos edellytykset ovat riittävän hyvässä kunnossa? Kehityskeskusteluja saisi käydä vain jos esimiehen ja alaisen keskinäinen arvostus, luottamus ja välittäminen ovat riittävän hyvässä kunnossa, esimies ja alainen haluavat käydä kehityskeskustelun ja ovat valmiit tekemään parhaansa sen onnistumiseksi.

Mitä mieltä olet?